Nettopalkka laskuri auttaa pienemmän yrityksen työnantajia selvittämään, minkä verran varsinaisen palkan lisäksi palkanmaksussa pitää maksaa erilaisia sivukuluja, kuten vakuutuksia ja eläkkeitä. Työntekijöille se taas kertoo, minkälainen summa bruttopalkasta kilahtaa loppupeleissä pankkitilille. Olitpa itse kummassa veneessä tahansa, palkkalaskuri on erittäin tehokas työkalu. Testaa laskuri siis pikimmiten alla!
Palkkalaskuri: Suomen verotuksesta yleisesti
Suomi tunnetaan paitsi tuhansista järvistä myös siitä, että täällä ihmiset verotetaan hengiltä korkeilla veroprosenteilla. Verotulot (prosenttien mukaan) suhteutettuna maan bruttokansantuotteeseen ovat lähes aina maailman top 5 maan joukossa.
Verorahoilla käytännössä pyöritetään koko maata. Niillä valtio hoitaa esimerkiksi seuraavat asiat:
- Koulutus
- Päivähoito
- Maanpuolustus
- Terveydenhuolto
Verotus on Suomessa progressiivinen, mikä tarkoittaa sitä, että veroja saa maksaa sitä enemmän, mitä enemmän palkkaa saa. Varallisuuseroja ei siis juurikaan synny, koska tällä mallilla ihmiset tienaavat suunnilleen saman verran.
Omaan veroprosenttiin eivät vaikuta puolison tulot tai muidenkaan suomalaisten tekemiset, vaan se pohjautuu aina tienatun rahan määrään. Työnantaja pidättää työntekijän verokortin mukaisen veron suoraan palkasta samalla (= ennakonpidätys) kaikkien muiden kulujen ja maksujen kanssa.
Jos veroja on maksanut vuoden päätteeksi liikaa suhteessa tulojen määrään, saa rahoja takaisin veronpalautuksen muodossa. Jos taas veroja on tullut maksettua liian vähän, joutuu puuttuvan osan maksamaan myöhemmin jäännösveroina / mätkyinä.
Nettopalkka laskuri – työn verotus ja verovähennykset
Kun tekee töitä yrityksessä, saa rahaa. Tuota rahaa kutsutaan ansiotuloksi. Ansiotuloiksi lasketaan tavallisen työstä saadun rahan lisäksi myös eläke sekä erilaiset sosiaalietuudet, kuten sairaus- ja työttömyyspäiväraha.
Bruttotuloksi kutsutaan sitä ansiotuloa, josta ei ole vielä napsaistu veroja tai mitään muitakaan maksuja pois. Näihin maksuihin lukeutuvat esimerkiksi:
- Tulovero (valtion palkkatulosta perimä vero)
- Kunnallisvero (oman asuinkunnan perimä vero)
- Kirkollisvero (kirkon ylläpitoon tarkoitettu vero)
- Yle-vero eli yleisradiovero (Ylen toiminnan rahoittamiseen)
Tulovero kasvaa progressiivisesti sen mukaan, kun tulotkin kasvavat. Sen sijaan kunnallis- ja kirkollisverot vaihtelevat asuin- ja seurakunnan mukaan, yleisradiovero taas on 2,5 % siitä tulojen osasta, joka ylittää 15 150 euroa.
Veroja ei tarvitse lähteä maksamaan ihan suin päin jättimäisiä summia, sillä Suomessa on käytössä erilaisia verovähennyksiä, jotka myös veroprosenttilaskuri ottaa huomioon. Niillä verojen määrä vähenee ja henkilö itse saa enemmän rahaa käteen.
Tällaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi:
- Kotitalousvähennys
- Työmatkavähennys
- Tulonhankkimisvähennys
- Valtionverotuksen elatusvelvollisuusvähennys
- Työasuntovähennys
- Opintolainavähennys
- Ansiotulovähennys
- Alijäämähyvitys
- Työttömyyskassojen jäsenmaksut
Osa näistä vähennyksistä pitää hakea itse, osan verottaja vähentää automaattisesti.
Opas: Näin palkkalaskuri toimii
Nettopalkka laskuri on kaikin puolin helppokäyttöinen. Siihen tarvitsee vain syöttää tarvittavat luvut niille varattuihin kenttiin ja laskuri laskee kaikki olennaiset luvut käyttäjän puolesta. Tämä ottaa vain pari minuuttia, eli kaikkea muuta kuin ikuisuuden.
Näin simppelisti homma parhaimmillaan hoituu:
- Rooli: Alkuun päätä se, oletko työnantaja vai työntekijä. Tämä vaikuttaa siihen, mitä lukuja laskuriin pitää syöttää ja millä numeroilla on merkitystä.
- Luvut laskuriin: Täytä kaikki sinun kannaltasi relevantit kentät laskurista. Esimerkiksi työntekijänä tarvitsee syöttää vain bruttopalkka, ikä ja ennakonpidätysprosentti.
- Lopputulos: Nettopalkka laskuri näyttää automaattisesti kaikki kannaltasi relevantit luvut, kuten palkan ja/tai palkanmaksuun liittyvät kustannukset.
Jos laskurin käyttö ei innosta, voi tärkeitä lukuja koittaa laskea myös omin voimin. Sitä varten täytyy tosin ymmärtää, mitä vähennyksiä palkkalaskuri tekee ja millaisia nuo prosentit ja summat ovat.
Nettopalkka laskuri & olennaiset tiedot
Palkanmaksuun liittyvä laskuri on suht laaja kokonaisuus, jossa on omat osionsa sekä työntekijälle että työnantajalle ja sitä kautta kaikille palkan kannalta relevanteille luvuille. Lähdetään tutustumaan näihin osa-alueisiin seuraavaksi!
Työntekijä
Palkkalaskurissa työntekijän kannalta relevantteja tietoja on kolme:
- Ikä: Ikä vaikuttaa sosiaalivakuutusmaksujen kokoon. Siksi se pitää sisällyttää laskuriin.
- Ennakonpidätysprosentti: Työantaja pidättää veroja bruttopalkasta ennakonpidätysprosentin mukaisesti.
- Bruttopalkka: Iso palkkalukema, josta ei ole tehty vielä mitään vähennyksiä. Se ei kilahda pankkitilille sellaisenaan.
Palkasta pidätettävät maksut & muut kulut
Palkanmaksuun ja palkasta pidätettäviin kuluihin liittyy paljon muutakin kuin pelkät verot. Tässä tarkempaa infoa aiheesta:
- Työeläkemaksu (TyEL): Rahoittaa työntekijän eläkettä. Vuonna 2026 yhteensä 24,4 % palkasta, josta työntekijän osuus 7,3 % (pidätetään palkasta) ja työnantajan 17,1 %.
- Sairausvakuutusmaksu: Työnantajan maksu 16–67-vuotiaista työntekijöistä. Vuonna 2026 sen osuus on noin 1,91 % palkasta.
- Työttömyysvakuutusmaksu: Työttömyysturvan rahoittamiseksi perittävä maksu (18–64-vuotiailta). Työntekijä maksaa noin 0,89 %, työnantaja 0,31–1,23 % riippuen siitä, paljonko yrityksessä maksetaan palkkoja yhteensä.
- Vakuutukset ja muut kulut: Mukaan tulevat vielä työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, kun palkkaa maksetaan yrityksessä yli 1 550 euroa kalenterivuodessa. Lisäksi tähän päälle maksetaan vielä muita kuluja, kuten työkalukorvaukset ja työterveyshuolto.
Nettopalkka laskuri: Konkreettinen esimerkki
Nyt kaikille on selvää, miten palkkalaskuri pelittää. Lopuksi on hyvä ottaa esimerkki, joka havainnollistaa ihan konkreettisia lukuja aina nettopalkkaa ja palkanmaksuun liittyviä sivukuluja myöten.
Työntekijä:
- Bruttopalkka 4 000 €
- Ikä: 30 vuotta
- Ennakonpidätysprosentti: 26 %
Palkasta pidätettävät maksut:
- Ennakonpidätys: -1 040,00 €
- TyEL: -292,00 €
- Työttömyysvakuutusmaksu: -35,60 €
- Nettopalkka = 2 632,40 €
Työnantajan muut maksut:
- TyEL: +742,00 €
- Työantajan sairausvakuutusmaksu: +76,40 €
- Työttömyysvakuutusmaksu: +12,40 €
- Muut pakolliset vakuutukset: +160,00 € (4 %)
- Muut kulut: +100 €
- Kulut yhteensä: 1 090,80 €
Tässä nettopalkka laskuri kaikkinensa lukujen, käyttöohjeiden ja esimerkkien kera. Jos apua työhön liittyen tarvitsee myös kulkupelien kanssa, katso sivuiltamme työsuhdepyörä laskuri seuraavaksi!
